torstai 8. tammikuuta 2015

Kohdetyöskentelyä

Essi miettii.


Useinmiten koiramme saavat osan ruuastaan leikin tai oikeammin työn kautta eli saavat treenailla jotain josta sitten saavat palkakseen ruokaa.
Koirat tykkävät tästä, saavat samalla ruokansa sekä aivojumppaa ja uusia taitojakin opitaan.

Yritän välttää houkuttelua ja pyrin siihet, että koira joutuu käyttämään aivojaan ja itse päätelemään mistä palkkion saa.







Odi ja tassukin jo tyynyn päällä.
Eilen tehtiin kohdetyöskentelyä. Kohteena oli tasapainotyyny ja tarkoituksena että koira laittaa molemmat tassunsa sen päälle.

Tässä huomasi, että katsekontaktia on tehty paljon ja koirille oli vaikeaa kääntää katsetta pois kohteeseen päin, joten aloiteltiin yksinkertaisesti sillä, että koira käänsi kuonoa vähän tasapainotyynyyn päin ja palkkio tuli tyynyn päältä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti