maanantai 9. helmikuuta 2015

Motivaatio

Ihana karvainen motivaattorini Kerttu-porokoira



Viikonloppu vierähti KoiraExpossa, Kennelliiton järjestämässä tapahtumassa. Luentoja ja paneelikeskusteluja, useampia tapahtumia samaan aikaan eri tiloissa, paljon mielenkiintoisi aiheita. Oli vaikea valita, mitä luentoja menisin kuuntelemaan, vielä paikanpäällä aamukahvilla suunnittelin edellisiltana miettimäni luentovalintani uudelleen.

Sunnuntain päätöstilaisuuden luennoitsijana oli Frank Martela ja aiheena ”Miten löydät sisäisen motivaatiosi”. Tärkeä, ehkä se kaikkein tärkein asia, niin ihmiselle kuin eläimellekin, on motivaatio. Miksi tehdä jotain, miten motivoitua.

”Tahdonvoiman työkalut”; itsekuri, asenne, oikeiden tapojen rakentaminen ja ympäristön muokkaus, ihan perusasioita, joiden avulla voi omaa motivaatiotaan kehittää.

Itsekurin vahvistamiseen auttaa kun pitää huolta verensokeristaan ja riittävästä hyvälaatuisesta unen saannista. Virkeänä on helpompi keskittyä, pysyä tavoitteissaan ja välttää houkutuksia.

Välillä pitää pysähtyä ja suunnitella, miettiä mihin omaa aikaansa ja energiaansa käyttää, minkälaisten päätösten tekeminen on itselle tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Aamulla herättyään joutuu heti valintojen eteen, mitä tänään päälle, mitä söisi aamiaiseksi, millainen kampaus ja meikki. Kun asuja on vain kaksi, kaapista löytyy vain kaurapuuroa, hiukset kiinnittää aina poninhännälle eikä meikkejä ole tullut viimeaikoina edes ostettua, niin eipä tässä juurikaan tarvitse näiden asioiden pohtimiseen käyttää aikaansa ja energiansa voikin jo suunnata ihan muuhun.


Tästä sitten lähdetään suuntaamaan energiat muualle ja jatketaan tätä juttuakin myöhemmin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti