tiistai 2. syyskuuta 2014

Tiistaiaamupäivän treenit

Aamu kului treeninameja pilkkoessa ja vähän treenisuunnitelmaakin miettiessä.


Sen kummempia liikkeitä ei tänään treenattu, vaan keskityttiin edelleen häiriöiden sietämiseen, kontaktiin ja rauhallisena olemiseen. Kerttu jaksoi rauhallisesti odotella autossa vuoroaan, kontaktiakin löytyi ja ympäröivien häiriöiden sieto on selvästi kasvanut. Tästä on hyvä jatkaa.

Treenien päälle on hyvä ottaa nokoset.

Pikkupihan E-pentue kasvaa


Muutama kuva Pikkupihan E-pentueesta. Kolme urosta ja alimmaisena narttu.